maanantai 28. syyskuuta 2015

Miltä näyttää koruilijan työpöytä?

Ja vastaus otsikkoon tulee kuvan muodossa:


Eli sekavaltahan tuo näyttää. Varsinkin, kun itselläni tuo pöytä ei mikään suurensuuri ole. Fimojuttuja en edes tee tuolla pöydällä, vaan keittiön pöydällä. Mutta mitä tuosta sekamelskasta sitten syntyi? Vastaus on korvakoruja. Kaveri oli käymässä, ja tilasi muutamat korvikset.


Lähikuva sini-violeteista. Tässä värit paremmin erottuvat.

Nuo sini-violetit ja keltaiset olen tehnyt fimomassasta. Tein tuollaisia useitakin, kun jäi jämäpaloja fimomassoista, enkä muutakaan keksinut :D. Harmi, että tuon sini-violetin värit eivät hyvin erotu. Pahuksen pahus. Nuo kaksi tosin ovat ensimmäiset, jotka sain valmiiksi koruiksi asti. Muut vielä odottavat korvikoukkuja. Nuo kolmannet taivuttelin metallilangasta. Kaveri halusi tuollaiset ilman helmeä, joten nyt ne on tehty :)

perjantai 25. syyskuuta 2015

Värikkäitä avainkaulakoruja (ja muutakin tekstiä)

Olen superinnoissani uudesta harrastuksestani. Nimittäin Pilateksesta! Innostuin siitä kesällä, ja hiukan sitä itseopiskelin muutaman liikkeen kautta. Kuitenkaan sitä ei itse osaa tehdä niin hyvin ilman ohjausta. Senpä vuoksi ilmottauduin Oulun korkeakoululiikunnan pilates-kursseille; nyt on peruskurssi menossa, ja oon kyllä tykännyt. Jotenkin on se tunne, että se on miun laji. Oon joskus harrastanut joogaa (oisko ollu hathajooga? en mee vannomaan), ja tykkäsin siitäkin. Ja kerrankin miulle tuli tää liikuntainnostus "oikeaan aikaan". Yleensä se saattaa tulla joskus lokakuussa tai maaliskuussa. Silloin on aika turha katsella mitään kursseja, kun kaikki on menossa jo puolessavälissä.

Tämän pienen kokemukseni kautta, kuitenkin miusta tuntuu, että pilates on enemmän se miun juttu. Aika kliseisesti sanottu, mutta niin se vain on. Mie en muutenkaan oo ikinä ollut mikään hikiliikunnan ystävä, pikemminkin hyötyliikunnan :D Jotenkin välillä suorastaan huvittaa, kuinka jotkut valittaa, kun kesällä lihoo, kun ei oo ohjattua liikuntaa. Miusta taas tuntuu, että kesällä nimenomaan laihtuu, koska ainakin itse liikun sillon enemmän ulkona ja esim. pyöräilen joka paikkaan. Mutta nyt tämän syksyn käyn noilla pilatestunneilla. Keväällä sitten katson, onko kursseja silloinkin, vaiko ei.

Ja nyt kun olen onnistuneesti puhunut muustakin kuin helmeilystä, niin nyt on aika hypätä takaisin helmeilyyn. (Niin, en edes jaksanut keksiä sopivaa aasinsiltaa pilateksesta helmeilyyn..molemmat on rauhallisia ja vaativat keskittymistä?) No, joka tapauksessa. tässä kaksi värikästä avainkaulakoru. Tein ne puuhelmistä ja vahatusta puuvillanarusta. Toisen olenkin jo myynyt, mutta toinen vielä odottaa kotia. Hinta on 16 € :)

Tämä kappale on vielä myymättä :)


Ja tämä on jo myyty. Oli kuulemma mieluinen :)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Fimokokeiluja osa II

Tässä lisää noita ekoja fimotekeleitäni. Näitä tehdessäni huomasin, kuinka sitä todellakin oppii tekemällä. Noissa sinimustissa kukissa tein vain yhden reiän yläreunaan. Tyhmä kun olin! Olisin halunnut tehdä ns- läpireiän ylhäältä alas, mutta silloin kukat menivät täydellisesti lyttyyn. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että käytän Fimo Soft -massaa. Se on kaiketi pehmeämpää kuin ns. normifimo. No, joka tapauksessa, tein sitten noihin toiset reiät alareunaan, ja pujotin nauhan sitten niiden läpi. Ensi kerralla, jos en onnistu tekemään läpireikää, teen sitten noista nappeja eli kaksi reikää keskelle. Eli siinä fimoa muotoillessa, tulisi jo pohtia sitä käyttötarkoitusta eli, mihin kohtaan, ja montako reikää sitä oikein tekee.


Tässä sitten lakuista ja pyöreistä helmistä tehty avainkoru. Ihanan pirteä! Tätä oli myös hauska tehdä, liekö syynä juurikin nuo pirtsakat värit.


Molemmat kaunokaiset laitan myös myyntiin. Hintaan 16 €/kpl.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Fimokokeiluja

Jee! Nyt olen päässyt Fimoilun maailmaan. Ekana tein lakuja, siitä pyhästä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat kaikkein yksinkertaisempia :D Kokeilin tehdä myös kukkia, ne eivät ihan pyöreiksi tulleet. No, mutta eikös se ole käsitöiden tarkoituskin? Että on itse tehdyn näköisiä, eikä tehdasvalmisteisia ;)

Ylimmässä kuvassa onkin kaikki, mitä tein pari iltaa sitten. Ylimääräisistä jämäpaloista pyörittelin pyöreitä helmiä. Niistä tuli kyllä tosi nättejä :)

Hiukan lähikuvaa :) Päädyin tekemään noista korvakoruja. Laitan nämä myyntiin. Saa nähdä, vienkö esimerkiksi kirpputorille, kun sinne pitäisi viedä tavaraa myyntiin....

 Ja tässä lähikuvaa lakuista :) Hiukan ne on pulleampia keskeltä, mutta ihan suloisia.

Ja otsikko on hiukan hämäävä. Jäin nittäin koukkuun tähän kokeiluun eli fimoilua on luvasa jatkossakin :)

Olen tässä päässyt taas helmeilyn maailmaan kivasti takaisin. Oikeastaan helmeilyn lisäksi aikani kuluu tällä hetkellä graduni viimeistelyssä. Yritän sen saada tämän kuun loppuun valmiiksi, mutta onneksi miulla ei ole kiire valmistua. Kiva olisi tosin olla jouluksi valmis!

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 10. syyskuuta 2015

Vihdoinkin (oikeasti) uutta!

En edes tohdi laskea, kuinka monessa aiemmassa postauksessani olen kertonut halustani ja aikomuksistani helmeillä ja tehdä uusia koruja. Aina on tullut jotakin muuta, minkä vuoksi ei ole ehtinyt perehtyä hemeilyn maailmaan. Mutta nyt vihdoinkin minulla on esitellä jotakin uunituoretta kamaa. Tein nämä korvakorut nimittäin eilen. joten tässä olkaa hyvä!


Okei, esittelin ja julistin näitä ehkä hiukan mahtipontisesti, ottaen huomioon, että nämä ovat hyvin perukorvakorut. Ketjuun tehdyt ja siinä se. Kuvakaan ei ole paras mahdollinen. Näitä on siis yhteensä neljä paria. Noiden sinisten takana on vielä kirkkailla biconeilla tehty pari. Mutta huomasin tuossa, että on hyvä aloittaa perusjutuilla. Suurin osa näistäkin helmistä ja ketjun osista tipahteli lattialle. Olin oikea mämmikoura! Se on jännä, tosin että joinakn päivinä, mikään ei pysy käsissä, mutta toisina päivinä kaikki sujuu kuin vettä vaan. Olen myös huomannut, että väsymyksellä ja nälällä on vaikutusta asiaan ;)

Nämä korvikset ajattelin laittaa myös myyntiin hintaan 5 €/ pari. 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Järjestelmällisyyttä

Kohta olen ollut jo viikon kotona Oulussa. On se kyllä hyvä olla taas kotona :) Kolmen kuukauden poissaolon jälkeen sitä kertyy kaikenlaista pientä puuhaa, mikä vie aikaa. Tämän vuoksi olen vain voinut ajatella koruja ja helmiä, mutta en ole ehtinyt edes koskea niihin. Viikonloppukin voi mennä vieraita kestitessä (ehkä). Jos he eivät tule, tiedän, mitä silloin teen....

Olen täss myös pohtinut, että jos olisi järjestelmällinen ja järkevä, merkitsisi ylös. mitä osia käytti koruissa. Tällöin voisi muistaa, että "ahaa, näitä korunosia ei kannata tilata, koska ne tummuvat" tai "nämä korunosat ovat hyviä ja kestäviä". Sen sijaan joudun pohtimaan, "olikohan  tämä se hyvä? vai oliko se tuo?" Ehkä joku muu on niin järjestelmällinen, minä vasta opettelen. Ja niin, eihän tässä ole helmitöitä tehty kuin vasta kaksi vuotta :D Oppia ikä kaikki!

Pienen jaarittelun jälkeen asiaan. Kun siis uutta ei ole syntynyt muuta kuin ajatuksissani, niin tässä sitten jotain vanhempaa. Kolme kappaletta rannekoruja, olkaatte hyvä.Kahdessa ensimmäisessä käytin 8 mm lasihelmiä. Viimeisen korun helmet ovat (jostakin) massasta.

Lasihelmistä tehty rannekoru 6 €
Lasihelmistä tehty rannekoru 6 €
Massahelmistä tehty rannekoru 6 €

Ps. massasta tuli mieleen, että ehkä pian löydän myös aikaa Fimomassalle!