tiistai 18. helmikuuta 2014

Kaunokaisia korviin

Korvakoruja on tullut tehtyä, ja usein juuri korvakorukoukkuja joutuukin tilaamaan eniten, kun ne pääsevät loppumaan. Sitä aivan huomaamattaan tekee korviksia, varsinkin jos on suunnitellut niitä jo viikolla, ja vasta viikonloppuna ennättää kaivaa helmet ja muut tarvikkeet esiin työpöydälle. Ideoita saan joko helmikaupoista katselemalla helmiä, netistä tai joskus idea tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ensimmäisen kuvan sydänkorvikset ovat ensimmäiset tekemäni korvakorut, ja noita onkin tullut pidettyä paljon. Sydämet näin askarteluliikkeessä, ja päätin heti tehdä niistä korvakorut.


Ihanat turkoosit korvakorut. Ei varmaan vaikea arvata, että sininen ja sen eri sävyt ovat lempivärejäni. Näissä korvakoruissa käytin simpukankuorihelmiä ja lasihelmiä.



Sitten löysin ketjut! Loppuvuodesta 2013 tilasin ketjua kokeilumielessä, josko saisin siitä jotakin aikaan. Ketjun työstäminen on välillä hermoja raastavaa ja nälkäisenä ja väsyneenä sitä ei missään nimessä pidä tehdä! Mutta uurastus palkitaan, sillä lopputulos on aina nätti ja ihana. Helmet ovat lasihelmiä.



Nykyään käytän lähes yksinomaan oma tekemiäni koruja, ja samalla olen alkanut käyttää isompia korviksia. Oma tekemien korujen hyvä puoli on se, että ne ovat uniikkeja ja on ihanaa saada aina sellaiset korut kuin haluaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti